sunnuntai 6. elokuuta 2017

Valheiden verkosto

(kuvat sivulta: Finnkino)
Eteläkorealaisen Park Chan-woon ohjaaman japanilais-korealaisen The Handmaiden-elokuvan kohtauksista monet syöpyivät muistiini: Kimonoon pukeutunut japanilaisnainen istuu lattialla jäykässä asennossa askeettisesti sisustetussa huoneessa. Naisen kasvot on maalattu vitivalkoisiksi ja musta tukka on kasattu pään päälle valtavaksi nutturaksi. Kimonon hihat levittäytyvät lattialle asetelman muodossa. Nainen lukee vienolla äänellä vertauskuvauksellista eroottista kirjallisuutta "jadeportista". Himokkaan oloiset miehet kuuntelevat toisella seinustalla kasvot pingottuneina. Lukusessionsa päätteeksi nainen taputtelee kasvojaan teatraalisesti liinalla, kuin teeskennellen kainoutta.

Eräässä toisessa kohtauksessa nainen roikkuu hirttäytyneenä tai hirtettynä puutarhan puussa. Pitkä kimono liehuu tuulessa. Jossain toisaalla kylpyhuoneeseen hukutetun naisen ruumis on kietoutunut mustekalan lonkeroihin. Ja toisaalla: kellarikerroksen pöytään kahlehditulta mieheltä napsaistaan sormia poikki yksi kerrallaan ja ne lakaistaan jätesankoon. Ja sitten vielä muistiini palautuu kohtaus, jossa mustahanskainen mies melkein tukahduttaa tytön ja naisen hankaamalla hanskoja heidän kasvoillaan.


The Handmaiden -elokuvan teemoista tärkein lienee petos eri muodoissaan. Ihmissuhteet rakentuvat juonittelun, teeskentelyn, valehtelun ja huijaamisen varaan. Tunteilla leikitään surutta ja ihmisiä puukotetaan selkään. Rakkautta teeskennellään taloudellisen hyödyn toivossa. Kumppanin voi sulkea vaikka mielisairaalaan, jos siitä tarjoutuu oikotie omaisuuden riistämiseen. Mutta kuka lopulta huijaa ketä? Elokuvassa asetelmat vaihtuvat tiuhaan. Häviöllä oleva voittaa ja voitostaan varma joutuu kärsimään ja kitumaan.

Elokuvassa petos ulottuu myös taidemaailmaan. Kirjoja ja kuvataidetta väärennetään. Passien väärentäminen ja ja vääränä henkilönä esiintyminen on vain keino selviytyä. Yhteiskunnalliset suhteet perustuvat elokuvassa teeskentelyyn, peittelyyn ja manipulointiin. Alamaiset teeskentelevät uskollisuutta ja nöyryyttä isäntäperheelleen, vaikka selän takana juoruilevat, juonittelevat ja näpistelevät. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset isännät voivat kätkeä perversionsa ja rikoksensa näyttävän kulissin taakse. Vauraus mahdollistaa oikeustoimilta piiloutumisen.

Elokuvassa on mielenkiintoinen kerronnallinen ratkaisu. Sama tarina kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: taskuvarkaiden kouliman tytön Sook-Heen (Kim Tae-ri), ylhäisen perijättären lady Hidekon (Kim Min-hee) ja huijarikreivi-taideväärentäjän Fujiwaran (Ha Jung-woo). Kolmikko sotkeutuu toisiinsa monimutkaisissa huijaussuunnitelmissa ja vaihtuvissa intohimosuhteissa. Ilman omaa näkökulmaa jää  Hidekon setä (Cho Jin-woong), perversioiden ja eroottisen kirjallisuuden keräilyyn omistautunut vanha ukko, joka havittelee Hidekon perintöä. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa suljettuun tilaan, ylhäisökartanoon 1930-luvulla japanilaisten miehittämässä Koreassa. Elokuvan idea on peräisin Sarah Watersin romaanista Silmänkääntäjä, joka puolestaan keskittyi viktoriaaniseen Englantiin.


The Handmaiden -elokuva hätkähdytti minua eroottisella rohkeudellaan. Monessa kohtaa suu loksahti auki. Elokuva sisältää niin lesboilua, pervoilua kuin sadomasokismia. Heteronormatiivisuuttakaan ei ole unohdettu. Myös pornografia loistaa läsnäolollaan. Jos jotain rinnakkaisteoksia haluaa etsiä, ensimmäisenä tulevat mieleen Lars von Trierin Nymphomaniac, jossa seksiriippuvainen nainen kertoo edesottamuksistaan kuivakkaalle moralistimiehelle; lesboilulla mässäilevä Adelen elämä ja ja klassikkofilmi Aistien valtakunta, jossa pakkomielteinen nainen leikkaa rakastajaltaan peniksen irti (jos muistan oikein).

Olen yrittänyt suhtauttaa The Handmaiden -leffaa muihin näkemiini aasialaisiin elokuviin (mitä ei ole paljon). Jos olen käsittänyt oikein, Aasiassa on pitkät perinteet sekä kauhu- että fantasiapohjaisista wuxia-elokuvista, joissa taistelijat uhmaavat painovoimaa lentämällä. Olen jopa ostanut wuxiaa: Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme; Lentävien tikarien talo ja Hero. Minua on sytyttänyt myös Wong Kar Wain 2046-elokuva, jossa vuorottelevat katkeran suloinen nykyhetki ja futuristinen epätodellisuus. Yleisesti oletan, että Aasiassa uskalletaan tehdä älyllisesti haastavampia elokuvia kuin esimerkiksi Hollywoodissa. Älyllisyydellä tarkoitan kerronnan monitasoisuutta. Saatan olla väärässä. Tehdäänhän Aasiassa myös intialaisia Bollywood-elokuvia (joita en ole nähnyt).


--------------------------------------------------------

Asiasta toiseen: luen parhaillaan Heli Heiskasen tietokirjaa Herkkyyden voima. Kirjassa puhutaan mm. herkän yksilön itselleen rakentamista suojakuorista. Suojakuoret jakautuvat aktiivisiin (vahvuuden ja selviytymisen suojakuori, esim. kovuuden esittäminen); mukautuviin (miellyttämisen sekä sosiaalisuuden, reippauden ja huumorin suojakuoret); piiloutuviin (järkeilyn ja analysoinnin suojakuoret) ja etäännyttäviin (välttelyn ja pakenenisen sekä hiljaisuuden ja vetäytymisen suojakuori).

Kaikilla ihmisillä on yleensä suojakuoria, rooleja ja naamioita temperamenttityypistä riippumatta, esimerkiksi ammatin harjoittamiseen liittyvä työrooli. Kirjan mukaan herkillä ihmisillä on monesti tavallista enemmän tarvetta suojata itseään. Tämä johtuu mielestäni siitä, että herkkyys on kaikkea muuta kuin arvostettu ominaisuus tässä (tai missään) yhteiskunnassa.

Tavallaan suojakuorissa on tulkintani mukaan kyse eräänlaisesta petoksesta, koska suojakuoret perustuvat teeskentelyyn ja piilotteluun eli aktiiviseen tai passiiviseen valehteluun. Kaikkein pelottavimpana valehtelun muotona pidän itsepetosta, jossa ihminen valehtelee itselleen ja uskoo omia valheitaan. Toisaalta ilman tämäntyyppisiä "petoksia" ihminen altistaa itsensä toistuvasti haavoittumiselle tai voi lamaantua.

Itsestäni olen tunnistanut ainakin kovuuden suojakuorta; reippauden ja huumorin suojakilpien taakse piiloutumista ja välttelyä, pakenemista, hiljaisuutta ja vetäytymistä. Kirjassa mainittujen tyypillisten suojakuorien lisäksi minulla saattaa olla myös epätyypillisiä suojakuoria. Onneksi sentään ymmärrän sensuroida näiden suojakuorien yksityiskohtaisen kuvauksen tästä blogitekstistä.

2 kommenttia:

  1. Kävin heinäkuussa katsomassa The Handmaidenin, ja se oli monella tapaa räväyttävä kokemus. En ole katsonut juuri lainkaan aasialaisia elokuvia (muutenkin katson hyvin vähän liikuvaa kuvaa missään muodossa), joten sekin vaikutti. Jokin kuitenkin tuntui nihkeältä, ja olin pettynyt. Odotukseni olivat jotain muuta, en tosin edelleenkään tiedä, mitä. Juonen petollisuutta tosin ihailin ja näkökulmatekniikka oli hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinulle toimisi sitten paremmin Sarah Watersin alkuperäisromaani.

      Itse kävin katsomassa leffan kahteen kertaan. Ekalla kerralla pelästyin, pysynkö kärryillä ollenkaan, koska aasialaiset näyttävät kaikki samalta. Toisella kerralla sain paremman kokonaisnäkemyksen leffasta, siihen aina tähtään.

      Ohjaaja tunnetaan netin mukaan väkivallan estetisoijana. Monet kohtaukset melkein seisauttavat vereni. Eurooppalaisista ohjaajista samalla linjalla on ehkä Peter Greenaway.

      Poista