keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Miten säilyttää ilo bloggauksessa? (blogini periaatteista)

Otsikkoni on siinä mielessä harhaanjohtava, etten voi puhua bloggauksesta muuten kuin omasta puolestani. Uskon, että jokainen on oman bloginsa asiantuntija. Jokainen tietää itse parhaiten, mitä omassa blogissaan kannattaa tehdä ja mitä ei. En ole niin pöljä, että rupeaisin tyrkyttämään mitään yleispäteviä ohjeita "kokemuksen syvällä rintaäänellä".

Oman blogini kohdalla olen päätynyt seuraaviin linjauksiin:

- EI arvostelukappaleita
Syy: en halua jäädä kiitollisuudenvelkaan kustantamoita kohtaan. En pidä myöskään epämääräisistä odotuksista ja velvollisuuksista, joita arvostelukappaleisiin saattaa liittyä. En halua myöskään, että kustantamot epäsuorasti ohjailisivat lukemistani. En nimittäin kehtaisi jättää arvostelukappaleita lukematta, jos niitä olisi lähetetty minulle. Lisäksi kokisin, että minulla olisi velvollisuus kirjoittaa arvostelukappaleista eri tavalla kuin esimerkiksi kirjastokirjasta. En kehtaisi kirjoittaa arvostelukappaleesta subjektiivista vuodatusta, vaan yrittäisin väkipakolla vääntää tekstiä objektiivisen, analyyttiseen ja arvottavaan suuntaan. Blogikirjoittamiseen tulisi välittömästi pakkopullan maku ja iloni katoaisi. Tämä olisi minulle vihoviimeinen asia.

On täysin mahdollista, että yksikään kustantamo ei edes suostuisi lähettämään minulle arvostelukappaleita, vaikka pyytäisin. Perusteluina saattaisi olla, että blogini on kaikkea muuta kuin suosittu, jos suosion mittarina on numerotiedot lukijoista ja kävijämääristä. On myös mahdollista, että kirjoitustyylini ei miellytä kustantamoja. Tässä mielessä saatan vatvoa arvostelukappalekysymystä turhaan. Minulle on kuitenkin tärkeää hahmottaa omat periaatteeni.

Muita syitä olla pyytämättä arvostelukappaleita on se, etten halua nimi- ja osoitetietojani kustantamoiden tietoon, koska silloinhan en olisi enää anonyymi. Olennaisena syynä on myös se, ettei minulla ole kovin kummoista tarvetta omistaa kirjoja. Olen kiinnostunut lähinnä vain kirjojen lukemisesta, enkä aina siitäkään jos lukuiloni on kateissa. Jos todella haluan omistaa jonkun kirjan, voin ostaa sen ihan itse. Ikävä tosiasia on, että lukemistani kirjoista vain murto-osa todella kolahtaa. Muiden kirjojen kohdalla olen vain iloinen, että pääsen niistä eroon, esimerkiksi työntämällä inhokkikirjat kirjaston palautusautomaatin hihnalle. Tästä syystä minusta tuntuisi vastenmieliseltä, jos nurkissani olisi läjä arvostelukappaleita pyörimässä.

- EI raportointia
Kammoan raportointia. Se pilaa fiilikseni alta aikayksikön. Siksi en ole lähtenyt kertomaan julkisesti, kuinka paljon tai vähän kirjoja olen lukenut kuukaudessa tai vuodessa.

- EI suorittamista
En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista, koska en halua eikä minun todellakaan ole pakko kirjoittaa. En kirjoita kirjasta yhtään mitään, jos minulla ei ole siitä mitään sanottavaa. En edes pysty kirjoittamaan ilman jotain tiettyä näkökulmaa tai ilman mitään tunnetta. Tunnetilani voi olla mikä hyvänsä, mutta pääasia on, että tuntuu edes joltain. Minulle sopii yhtä hyvin ns. negatiiviset tunteet (inho, raivo, viha, halveksunta) kuin ns. positiiviset tunteet (ilo, lumoutuminen, pitäminen, ihastuminen, innostuminen). Pääasia on, että tunnetilani on jokin muu kuin apatia.

Vuoden 2015 aikana olen päättänyt olla lähtemättä mukaan haasteisiin. Toivottavasti päätökseni myös pitää. Olen nimittäin herkkä stressaantumaan, ahdistumaan ja masentumaan. Aikaisemmat kokemukseni ovat osoittaneet, että haasteisiin osallistuminen laukaisee juuri näitä tunnetiloja. Kun olen stressaantunut, en todellakaan ole iloinen.

- KYLLÄ sisäiseen motivaation perustuvaan blogikirjoittamille
Yritän aina muistaa esittää itselleni kysymyksen, haluanko kirjoittaa juuri tästä aiheesta vai enkö halua. Jos en halua, jätän kylmänrauhallisesti kirjoittamatta. Tämä ei aina ole helppoa, koska tunnen velvollisuutta kirjoittaa "tärkeistä" ja "ajankohtaisista" aiheista. Esimerkiksi tällä hetkellä tunnen vetoa kirjoittaa Hitchcockin Vertigo-elokuvasta, vaikka se ei todellakaan ole ajankohtainen. Sen sijaan jätin kirjoittamatta esimerkiksi Kerstin Ekmanin romaanista Huijareiden paratiisi, vaikka se on ajankohtainen (ilmestynyt 2014). Minulla ei ollut myöskään mitään sanottavaa Ari Wahlstenin rappioromantiikkaa edustavasta, ajankohtaisesta (ilmestynyt 2014) romaanista Jobikirja, minkä luin äskettäin.

- KYLLÄ kokeiluille, leikkimiselle ja hölmöilylle
Minulle on tärkeää päästä kokeilemaan erilaisia juttuja blogissani siitäkin huolimatta, että lopputulos saattaa olla täysi fiasko. Kokeiluntarpeeni on suurempi kuin onnistumisentarpeeni. Olen myös kohtalaisen utelias ja vaihtelunhaluinen ihminen. Siksi minusta tuntuisi painajaismaiselta tehdä kaikki asiat aina samalla tavalla. Minulle sopii paremmin täydellinen epäonnistuminen, jos sitä tehdessä on ollut hauskaa kuin tavanomainen onnistuminen, jos sitä tehdessä on ollut tylsää.

- EI valokuvaa itsestä
Ulkonäköni ei valitettavasti muistuta minkään vuoden Miss Universumia (don't panic, ulkonäköni ei myöskään muistuta Frankesteinin hirviön morsianta, tai ainakaan kukaan ei ole sanonut tällaista minulle face-to-face)(naurua). Siksi minulla ei ole tarvetta esitellä kuvaani blogissani. Koen myös, että omalla valokuvalla esiintyminen jotenkin rajoittaisi blogikirjoittamisestani. Ja sehän ei minulle sovi. En kertoa blogissani muitakaan tietoja itsestäni, joiden koen rajoittavan blogikirjoittamistani. En halua kirjoittaa mistään "lokerosta" käsin.

Tavallaan hassua, että pidin tämän "linjapuheeni" vasta nyt, kun olen blogannut jo yli kaksi vuotta. Halusin kuitenkin esittää oman statementtini bloggauksen suhteen, koska nämä aiheet ovat pyörineet päässäni jo pitkään. Linjaukseni saattavat täydentyä myöhemmin. Minulle tärkeintä on, että säilytän linjani - olipa kyseessä tämä blogi tai vartaloni. Ha haa, olipa uskomattoman hauska loppukevennys.

22 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, hyviä periaatteita ja perusteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke! ;) Eri bloggaajilla on varmasti eri periaatteet ja perustelut. Minusta niitä kannattaa miettiä. Tulee tunne, että homma pysyy kasassa.

      Poista
  2. Olen lähes samaa mieltä jokaisesta 'teesistäsi' eli voisin siis ottaa ne omikseni. Ainoa on ehkä tuo suoritus-kohta: minusta on terveellistä yrittää kirjoittaa semmoisestakin, mistä ei ehkä heti huvittaisi. Ainakin nykyään, kun olen eläkkeellä, kaipaan jonkun verran älyllistä äheltämistä ja punnertamista. Työelämässä ollessani siihen ei jäänyt energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yritän päästä eroon suorittamisesta. Pystyin jopa äskettäin jättämään kirjan kesken. Se oli Ljudmila Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa (tai jotain sinne päin). Ei vain napannut. Olen oikein tyytyväinen itseeni, etten lähtenyt väkisin suorittamaan kohti kirjan viimeistä sivua ;)

      Poista
    2. Ymmärsin sen suorittamisen koskevan bloggausta. Lukemisen minäkin pystyn jättämään kesken. Just lopetin kesken John Banvillen Todistajan kun ei valjennut. Tarkoitin, että saattaa olla ponnistus blogata jostain ns. vaikeammasta kirjasta, mutta samalla vähän innostavaa, se vaikeus.

      Poista
    3. Joo ymmärsin mitä tarkoitit. "Vaikein" kirja, mistä olen blogannut, taisi olla Mario Vargas Llosan Vihreä talo. Se oli samalla myös ällöin lukemani kirja.

      Poista
  3. Moro.

    Pieni kommentti. Olen kirjoittanut varmaankin sadoista (tai tuhansista) arvostelukappalekirjoista arvosteluja eri lehtiin - ja kirjoitan edelleenkin jonkin verran.

    Kertaakaan, siis ei koskaan, ole tullut mieleen että olisin jossakin kiitollisuudenvelassa kustantajalle jolta kirjan olen (lehden kautta) saanut.

    Ei tuommoista tarvitse pelätä eikä ajatella. Eivät kustantajatkaan ajattele, luulen.

    Jokainen kirjoitus on heille mainosta, kriittinenkin.

    Se että kirjallisuusblogeissa ollaan ylipäänsä niin kauhean subjektiivisia, ikään kuin objektiivista maailmaa ei olisi olemassakaan, saattaa tietysti muuttaa vähän tätä "moraalimaisemaa".

    Minusta, siis täysin henkilökohtainen mielipide, ollaan jo väärillä linjoilla siinä, että jotkut bloggaajat kertovat onko kirja arvostelukappale vai ei. Väärillä linjoilla siksi, että sehän jo antaa ymmärtää että asialla olisi jotakin väliä. Että ilmainen kirja saattaisi vaikuttaa arvosteluun.

    Tiedän että monet kriitikot vievät saamansa kirjat diviriin heti kun ovat ne lukeneet jolloin niistä saa paremman hinnan. Tai ainakin ennen muinoin - nykyään ei taida saada mistään hyvää hintaa.

    Siis: ei kannata murehtia tästä asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että bloggaajat kertovat saaneensa kirjan arvostelukappaleena johtuu Kilpailu- ja kuluttajaviraston linjauksesta. Bloggaajat eivät siis välttämättä halua korostaa sitä eikä asialla ole välttämättä edes niin väliä, sillä Suomessa uudenkin kirjaa saa kyllä nopeasti kirjastosta. Piilomainonnan välttämiseksi ilmaiskappaleesta tulee kertoa blogissa. Omasta mielestäni tämä on hieman nurinkuristakin, sillä arvostelukappaleesta kertominen mielestäni jopa korostaa kirjaa markkinointituotteena.

      Tästä linjauksesta on hyviä tekstejä Kirjasfäärissä, esim:

      http://kirjasfaari.fi/2013/11/kirjalappaa-mainosta-kirjablogissa-oikein/

      ja

      http://kirjasfaari.fi/2013/06/kirjalappaa-kirjabloggaajien-lausunto-asmln-mainontaohjeisiin/

      Mutta se on totta, että murehtia ei kannata. Itse esim. lainaan ja ostan kirjoja ja saan niitä arvostelukappaleina (lisäksi olen töissä kirja-alalla, mutta en kirjoita oman talon kirjoista). Jätä kirjoja surutta kesken riippumatta siitä, mistä kirjan saan. Bloggaaminen on harrastus, jolle jokainen luo omat kirjoituksensa. Olikin kiinnostaa lukea tämä Tuijan teksti.

      Poista
    2. Joo, hyviä huomioita ja ajatuksia noissa teksteissä. Eri asia sitten miten asiaan kokonaisuutena pitäisi suhtautua, näin vai noin.

      Piilomainonta on inhottavaa, varsinkin jos joku tekee sitä tarkoituksella. Mutta välillisesti, tahtomattaan jokainen "mainostaa" jotakin mainitessaan tuotteen (kirjankin) nimen jutussaan.

      Hesarihan "myi" tässä talven mittaan omia sähkökirjojaan liittämällä kulttuuriosastossa kirjaan omien arvostelijoidensa kirjoituksia. Olisikohan joku asiasta huomauttanut, koska nyt tekevät vähän eri tavalla. (Tai sitten vaan kuvittelen.)

      Mitä enemmän tätä koko asiaa ajattelee, sitä hämärämmältä se tuntuu eli pitääkin ehkä alkaa murehtia! Hah!

      Poista
    3. Hyviä pointteja, Kyösti ja Katja! Itse olen sitä mieltä, että epämääräinen kiitollisuudenvelka koskee lähinnä vain bloggaajien arvostelukappeleita. Mielestäni sanomalehti- ja aikakausilehtikritikkejä varten saaduista arvostelukappaleista ei voi tuntea kiitollisuudenvelkaa, koska näissä kritiikeissä on selkeämmät säännöt, miten niitä pitäisi kirjoittaa (objektiivisuus, analyyttisyys, arvottavuus, asiallisuus, "tunteettomuus", "persoonattomuus").

      Bloggaajien arvostelukappaleiden kohdalla olen kokenut, että mitään selkeitä sääntöjä ei ole, mitä pitäisi kirjoittaa ja mitä ei saisi kirjoittaa. Minusta tässä on pahimpana ongelmana juuri epämääräiset odotukset ja kirjoittamattomat säännöt. Ainakin minä oletan, että jos on saanut arvostelukappeleen, siitä pitäisi kanssa kirjoittaa arvostelu eikä esimerkiksi mainospuhetta. Tai toinen vaihtoehto olisi, että sana arvostelukappale muutetaan muotoon näytekappale tai jotain.

      Puhun (kirjoitan) tässä tietysti vain omasta puolestani ja sillä tavalla tavalla kuin itse olen asian kokenut, ihan mutu-tuntumalla.

      Ainakin minulle on helpotus kirjoittaa kirjoittaa kirjastokirjasta, koska silloinhan voin periaatteessa kirjoittaa mitä huvittaa (pakollinen lisäys: Suomen lakien puitteissa). En oikein usko, että voisin blogi"arvostelussa" kirjoittaa tunteistani, unista ja mistä hyvänsä kirjan kannalta epäolennaisesta. En voisi myöskään kirjoittaa blogi"arvostelussa" mitä tahansa tajunnanvirtaa tai kokeilla kalevala-runomittaa, jos siltä tuntuu.

      Suhtaudun myös piilomainontaan nihkeästi. Mielestäni maininta arvostelukappeleesta on tarpeellinen.

      Poista
  4. Omassa blogissa on tosiaan parasta tehdä juuri niin kuin itse tykkää! :) Minäkään en ole arvostelukappaleita pyydellyt, mutta joitakin tarjottuja olen ottanut vastaan. Kiitollisuudenvelkaa tms. en murehdi, mutta luettavaa on kotona niin paljon että kirjat tuppaavat jäädä odottelemaan lukemista helposti vaikka pariksi vuodeksi, ja sitten tulee syyllinen olo kun katsoo arvostelukappaleita jotka aina vaan ovat avaamatta.

    Raportointi sen sijaan on mielestäni ihan mukavaa, ja jokaisesta lukemastani kirjasta olen halunnut kirjoittaa ainakin jonkinlaisen merkinnän. Jälkimmäisen mielekkyys on kyllä ollut viime aikoina harkinnassa, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllisyydentunne! No niin, tässähän on toinen kuluttava tunne, jota arvostelukappaleet saattavat aiheuttaa. Voin hyvin kuvitella, että jos minulla olisi pinoittain lukemattomia arvostelukappaleita, oikein kärvistelisin syyllisyydessä. Stressaantuisin myös. Sen jälkeen ahdistuisin ja masentuisin. Jossain vaiheessa saisin hermoromahduksen. Ei hyvä ;)

      (Kuvitteellinen) raportointi"velvollisuus" kuluttaa minua. Haluan lukea osan kirjoista "salaa" ;)

      Poista
  5. Ei arvostelukappaleesta ole pakko kertoa blogissa. Kyseessä on käsittääkseni suositus. Itse mainitsen asiasta, koska ei ole mitään salattavaa. Kun on sitten niitäkin, joiden mielestä se on salailua, jos ei asiasta mainitse. Miten vain tekee, aina se on jonkun mielestä kyseenalaista ja "väärin" eli sinänsä on ihan sama, mitä ja miten tekee. :D

    Mutta hyvä periaatelista sinulla, Tuija! Minullakin on periaatteita blogini suhteen, mutta olen venytellyt rajoja aika moneen kertaan ja venyttelen varmaan jatkossakin. Siksi en viitsi edes niistä blogiini kirjoittaa. Tai en tiedä olenko joskus kirjoittanut, mutta tuskin ne enää ovat voimassa.

    Minullahan on muun muassa sellainen periaate, että kirjoitan kaikista lukemistani kirjoista. No en kyllä ole kirjoittanut. Että homma on kyllä lähtenyt käsistä jo aikaa sitten, mutta eipä se minua häiritse. Olen melko huoleton blogini suhteen: teen siellä, mitä lystään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, enpä tiedä, onko kukaan joutunut vankilaan, jos ei ole kertonut arvostelukappaleista blogissa. Amerikoissa voi varmasti tällaistakin tapahtua. Tai ainakin oikeusjuttuja voisi viritellä ;)

      Tunsin kieltämättä houkutusta rikkoa periaatteitani, kun halusin Rosa Liksomin uusimman kirjan. Kävin melkoista henkistä kädenvääntöä aiheesta. Pidätän itselläni oikeuden luistaa periaatteistani. Periaatteeni ovat voimassa toistaiseksi. Blogihaasteista yritän oikeasti pysytellä erossa, koska ne ovat aina aikaisemmin aiheuttaneet minulle valtavaa stressiä ja psykoosinkin laukeaminenkin on ollut to-del-la lähellä! :D

      Älä ole liian huoleton blogisi suhteen! Muistat varmaan, että Bloggerin käyttäjiä koskevat myös Kalifornian osavaltion lait. Aivan kuin joku tietäisi niistä mitään Suomessa tai ylipäänsä Euroopassa :D

      Poista
    2. Toki, snuff-videot ja muun laittoman materiaalin postaan muualle. Onhan mulla tää maalaisjärki, vaikka muuta ei olisi. :D

      Poista
    3. Eiku korjaan äskeistä lausuntoani. Maalaisjärjen lisäksi sinulla on tietysti muutakin järkeä, älyä ja lahjakkuutta. Tarkoitin, että laitonta materiaalia varten kannattaa perustaa jokin muu sivusto, ehkäpä vaikka Wordpress-blogi :D

      Poista
  6. Kiitos Tuija tästä kohdasta: - KYLLÄ kokeiluille, leikkimiselle ja hölmöilylle. Nämä ovat juuri sinun blogisi hieno persoonallinen pikkurilliominaisuus!

    Minäkään en ainakaan toistaiseksi ole kokenut mitään tarvetta ilmaisiin ns. arvostelukappaleisiin. Eräs syy on juuri tuo mainitsemasi vapaus kirjoitella jotain, mitä kirjat tuovat mieleen, ei niinkään arvostella. Teen kyllä arvostelutyylisiä juttujakin, mutta pidän itseäni jäävinä, kevyensarjan kirjoittajana.
    Kyösti kirjoittaa lehtiin, se on minusta eri juttu, "vakavampaa" kuin blogikirjoittelu ja siksi siinä on ihan itsestäänsevää, että kirjoittaja saa arvosteltavan kirjan itselleen. Lehtiarvostelut ovat blogeja vanhempi asia ja säännöt ovat selvät. Lehtiin ei kuka tahansa pääse kirjoittamaan, mutta kirjablogin voi aloittaa, vaikka lukisi pelkkiä Aku Ankkoja.

    Raportoinnista ja haasteistakin minulla on samoja ajatuksia kuin sinulla.
    Laskeskelen kyllä omaan yksityiseen lukupäiväkirjaani, paljonko luen vuodessa, mutta kiinnostaako se muita. Olen kyllä ajatellut blogisynttärin yhteydessä jotain laskutoimituksia julkaistakin, ehkä.
    Haasteissa pidän vain leikillisistä kyselyistä, en aihepiirin mukaan lukemisesta. En vain jaksa sellaista. Kolmen inspiroivan blogin valinta jätti minuun traumoja ;) ja kävinkin muutamassa blogissa selittelemässä .. hassua. Alkoi tuntua samalta kuin kerran, kun kuulin kuopuksemme selittävän huoneessaan olevalle pikku vieraalle, että tämä on hänen kolmanneksi paras ystävänsä.

    Voi että, ollaankohan me Tuija erityisherkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Marjatta pikkurilliominaisuuksieni tunnustamisesta! ;)

      Ja kyllä se on näin, ihan Aku Ankka-pohjalta perustin tämän blogin (naurua). Opin lukemaan vuosi ennen blogini perustamista ja ei muuta kuin bloggaamaan... (lisää naurua)

      Olen samaa mieltä arvostelukappaleista. Jos minulla olisi arvostelukappale, ensimmäinen kysymys olisi "mitä minun pitää kirjoittaa tästä?" Jos kirjoitan kirjastokirjasta tai omasta kirjasta, kysyn itseltäni "mitä haluan kirjoittaa tästä?" tai "haluanko kirjoittaa tästä kirjasta ylipäänsä mitään?" En pidä tunteesta, että olisi jollekin jotain velkaa. Tämä "velkahan" saattaa olla todellinen tai kuvitteellinen. Ja jos en täyttäisi tätä "velkaa", kokisin syyllisyyttä. Kun ei ota vastaan arvostelukappaleita, minun ei tarvitse kokea näitä tunteita ainakaan tässä yhteydessä.

      Minulla on myös yksityinen lukupäiväkirja, paperinen. Siihen merkkaan, mitä olen lukenut. Minusta olisi kuitenkin ällöttävää tehdä kaikista lukemisistani julkisia. Minulla on tarve pitää osa kirjoista itselläni. Tämä on jotain mustasukkaista omistushalua tai jotain.

      Olen muuten päättänyt, etten juhli blogisynttäreitäkään enkä ole juhlinut kahta ensimmäistäkään. Sekin tuntuu vain kiusalliselta velvollisuudelta. Olen miettinyt myös, pitäisikö minun toivottaa aina juhlipyhien lähestyessä aina "hyvää joulua" jne. Sekin tuntuu kauhealta rasitteelta, koska en ole mikään juhlapyhäihminen. Se saattaa vaikuttaa sydämettömältä, mutta toisaalta pakonomaiset toivottelut tuntuisivat teennäisiltä. Kuten huomaat, omien linjausten pitäminen voi olla kovaa työtä. Sosiaalinen paine vaikuttaa ehdottomasti myös blogimaailmassa.

      Erityisherkkyys, enpä tiedä. Tästäkin aiheesta on kirjoitettu kirjoja.

      Poista
    2. Minä taas olen heittäytynyt (pöljyyttäni) noihin toivotteluihin täysillä. Se on varmaan alkanut siitä, että bloggaajia on ollut alkujaan pieni tiivis ryhmä, jonka kesken se on ollut luontevaa. Onhan se ttoivottelu nykyään aika massiivista touhua.

      Minä haluaisin nähdä jonkin kuvasen bloggaaja Tuijasta, mutta kunnioitan periaatteitasi ja ymmärrän myös, vaikka itse en vältä kuvia.

      Poista
    3. Muille bloggaajille pyrin esittämään edes blogisynttärionnittelut. Jos sinä ole juhlinut blogisynttäreitä enkä enkä ole toivottanut onnea, pahoitteluni tästä. Välillä en vain avaa konetta moneen päivään ja missaan yhtä sun toista.

      Olet nähnyt kuvan jalastani! Ilmeisesti se ei riitä. Kasvokuvan julkaiseminen tuntuisi kauhealta. Tuntuisi, että peli on menetetty. Mutta vakuutan, että olen ihan tavallisen näköinen suomalainen. Ettet vain rupea kuvittelemaan, että olisin joku 300-kiloinen, 2-päinen ja 8-raajainen kummajainen... ;)

      Poista

Kiitokset viestistäsi! Kommentit piristävät aina!